OMJ Jazz & Etno 2023: Rosenwinkel Blake Mäensivu Peri

20€/11€/8€

Esityksen kessto

n. 2 tuntia (sis. väliajan)

Esityspäivät

Kaksi tämän päivän merkittävimpää jazzmusiikin suunnannäyttäjää kohtaa kaksi nuoremman polven New Yorkissa uraa luovaa taituria.

Amerikkalaiskitaristi Kurt Rosenwinkel on määritellyt jazzkitarismin soundia jo vuosikymmenten ajan. Alunperin Kanadasta kotoisin oleva, mutta New Yorkissa jazzin tähtitaivaalle noussut Seamus Blake on ottanut aseman modernin jazzsaksofonin tunnistettavana ja uniikkina äänenä.

Rosenwinkel ja Blake opiskelivat samaan aikaan Berklee College of Music:ssa ja soittivat yhdessä jatkuvasti, mutta vuosien varrella muusikoiden polut johtivat eri teille. Rosenwinkel-Blake-Mäensivu-Peri -konsertissa kuullaan eräänlainen jälleennäkeminen, jossa nämä muusikot, jotka ovat opiskeluaikojensa jälkeen onnistuneet jättämään oman leimansa jazzmusiikin nykysoundiin, palaavat samalle lavalle. Heidän kanssaan musisoivat Manhattan School of Musicin kasvatit Kaisa Mäensivu ja Joe Peri, joiden musiikilliseen matkaan Rosenwinkel ja Blake ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla sekä soittajina että säveltäjinä.

Konsertissa kuullaan yhtyeen jäsenten originaalisävellyksiä sekä jazzstandardeja tälle erityiselle kokoonpanolle sovitettuna.

Seamus Blake | tenori saksofoni

Kurt Rosenwinkel | kitara

Kaisa Mäensivu | kontrabasso

Joe Peri | rummut

Osta lippu

Paranna esityskokemustasi

Tee esityskokemuksestasi entistä elämyksellisempi RioLiven palvelukokonaisuuksien avulla!

Lue lisää